Palokatkot

palokatkot

Palokatkolla tarkoitetaan osastoivien rakennusosien läpivientien tiivistämistä palokatkotuotteilla niin, että palokatkon paloluokka vastaa osastoivan rakenteen paloluokkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi putkien, kaapeleiden tai ilmastointikanavien ja rakenteen välistä tiivistystä. Tiivistys ei toimi ainoastaan paloa vastaan, vaan myös savukaasujen leviäminen osastosta toiseen estetään.

Koulutetut asentajamme toteuttavat palokatkot hyväksyntöjen ja viranomaisvaatimusten mukaisesti. Oikein toteutetut palokatkot minimoivat palosta, lämmöstä, savusta ja muista vaarallisista kaasuista aiheutuvat vahingot. Toimivat palokatkot antavat myös lisäaikaa sammutustöiden aloittamisella ja ihmisten turvalliselle poistumiselle rakennuksista.

  • Palokatkojen asennukset
  • Palokatkojen kartoitukset
  • Väliaikaiset palokatkot
  • Erikoisratkaisut palokatkoihin

Palokatkosuunnittelu ja palotekniset asiantuntijapalvelut

palokatkojen suunnittelu
Meiltä saat selkeästi luettavan detaljiikan suunnitelmien mukana

Palokatkosuunnittelu on elintärkeä osa rakennushankkeen toteutussuunnittelussa. Palokatkosuunnitelma on yleensä myös viranomaisvaatimuksena uudis- ja saneerauskohteissa. Oikea-aikaisella palokatkosuunnittelulla saavutetaan monia hyötyjä rakennushankkeen aikana. Esimerkiksi tekniikka-asennukset ja tekniikalle tehtävät aukotukset saadaan tehtyä palokatkotuotteiden vaatimusten mukaisesti – näin palokatkoasennukset pystytään toteuttamaan kerralla oikein ja säästetään aikaa sekä kustannuksia.

Meidän kauttamme saat kohdekohtaiset palokatkosuunnitelmat, joissa rakennushankkeen erityispiirteet on otettu huomioon. Kokeneilla asiantuntijoillamme on lähes 20 vuoden kokemus alalta, joten pystymme toteuttamaan suunnitelmat vaativimpiinkin kohteisiin.

Tarjoamme myös teknistä tukea rakenteelliseen paloturvallisuuteen liittyvissä asioissa hankkeen kaikissa vaiheissa. Älä epäröi kysyä neuvoja, oli roolisi sitten suunnittelussa, hankinnassa, rakennuttajana, pääurakoitsijana, kunnossapidossa tai asennuksessa. Löydämme varmasti nopeat, kustannustehokkaat ja järkevät ratkaisut.

Huolto- ja kunnossapitokartoitukset

Teemme myös palokatkokartoituksia, joiden tarkoituksena on selvittää rakennuksen palokatkojen nykytila, palopeltien ja -ovien toimivuus sekä osastoivien rakenteiden kunto. Palokatkokartoituksen avulla asiakas saa selkeän käsityksen vaadittavista korjaustoimenpiteistä ja korjausten laajuudesta sekä kustannuksista.

Kartoituksesta laaditaan kirjallinen raportti, johon sisältyy myös valokuvat havaituista puutteista sekä puutteiden merkitseminen kiinteistön pohjakuviin. Palokatkojen säännöllinen tarkastus ja kunnossapito on rakennuksen paloturvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeässä roolissa. Elinkaarensa aikana rakennus käy läpi monia muutoksia, joilla on usein vaikutuksia myös palokatkojen toimivuuteen.